2013/12/28

CHRISTMAS

Tä joulu oli aivan erilainen, mitä joulu on kotona. Se oli myös tosi erilainen mitä olin odottanu tältä joululta. Mä vietin mun joulun ihanaakin ihanemman aluevalvojan, hänen perheen sekä heidän saksalaisen vaihtarin seurassa. Joulufiilis, -ruoka, -tuoksut, -valot, -lahjojen avaaminen sekä kaikki muukin oli ihan erilaista mihin oon koti Suomessa tottunu. Jouluaattona tehtiin jouluruoan sijasta pizzaa, juotiin lämmintä kaakaota ja katottiin joululeffoja. Täällä joulua vietetään vasta päivä meijän jälkeen ja lahjat avataan hyvissä ajoin heti joulupäivän aamuna. Joulupukki käy yön aikana laittamassa lahjat kuusen alle (meillä niitä ilmestys sinne jo pitkin viikkoa) sekä takan yllä roikkuviin isoihin joulusukkiin. Yhtenä amerikkalaisena perinteenä on myös jättää keittiön pöydälle joulupäivää edeltävänä iltana kupillinen maitoa sekä kasa keksejä oottamaan joulupukin tuloa, kun kaikki on nukkumassa... me ei kuitenkaan tätä perinnettä toteutettu, koska mun aluevalvojan katon alta ei tänä jouluna löytyny lapsia, jotka vielä uskoo näihin joulun ihaniin satumaailmoihin. Vaikka tänä vuonna joulunvietto oli tosi tosi erilainen, niin se oli taas yhden rikkaan kokemuksen arvonen, mitä varmasti osaan arvostaa myöhemmin entistäkin enemmän - ainakin ensi jouluna, kun on mahdollisuus vertailla jouluperinteiden erilaisuutta. Oon jo useesti sanonu, että jokanen kokemus täällä opettaa jotakin ja se onkin yks vaihtovuoden hienoimmista asioista. Joulun vietosta opin sen, että vaikka tutut perinteet tekee kotiin sen tietynlaisen joulutunnelman, joulu ei välttämättä oo kiinni niistä perinteistä mihin on tottunu, vaan siitä kenen kanssa sen saa viettää. Välittävät ihmiset ympärillä on lahjoja sekä tuttuja ja turvallisia perinteitäkin arvokkaampia :-)

2013/12/13

Friday 13th

Onpa aika kulunu taas ihan hurjan nopeesti enkä oo pahemmin kerinny tänne puolelle päivittään kuulumisia. Tänään venytin mun herätyskellon torkkua taas aavistuksen verran eteenpäi ja heräsin 15min ennen kouluun lähtöä. Koulu alkaa täällä ihan liian aikasin; 7 ja autossa pitää olla 6.30. En siis yhtään pistä pahitteeks, että ens viikon jälkeen alkaa kauan odotettu joululoma, joka tietää mulle pidempiä yöunia. Ehkä tän vuoden jälkeen osaa sitten arvostaa niit Suomen kouluaamuja hieman paremmin!! Tänään meillä ei ollu flag football harkkoja, joten tulin suoraan koulusta kotiin Savannah:n kyydillä. Savannah on mun naapuri ja asuu alle 10min kävelymatkan päässä meijän talosta ja nyt Melissan muutettua toiseen perheeseen oon alkanu viettää enemmän aikaa Savannah:n kanssa. Tänään päädyttiinkin meijän asuinalueen läheisille vuorille kattomaan Las Vegasin maisemia ja nauttimaan auringonpaisteesta. Noilta vuorilta näkee päiväsaikaan lähes koko Vegasin ja illalla maisemat on entistä hienommat, kun kaikki valot palaa aina Vegasin toiselle puolelle saakka. Loppupäivän oon vaan laiskotellu kotona kattoen vikatkin jaksot pll:n tokasta tuottarikaudesta.. oon taas saanu yhden uuden telkkarisarjan koukuttavien sarjojen listaan. Väsymys alkaa painamaan päälle, joten tää tyttö lähtee nyt nukkumaan. Viimisten sekä tulevien viikkojen kuulumisia tuun jakamaan tänne taas joku toinen kerta :-)

2013/12/01

Thanksgiving

Mulla on mennyt täl viikol pari päivää lukien tekstejä facebookista, instagramista sekä muista sosiaalisista medioista, joissa ihmiset kertoo oman kiitollisuuden niistä ihmisistä, jotka on iso osa heidän elämää. Täällä tätä juhlapyhää kutsutaan kiitospäiväksi (Thanksgiving) ja joillekkin amerikkalaisille se on jouluakin isompi juhla, jota vietetään yhdessä nimenomaan perheen ja sukulaisten kanssa. Päivä jolloin kiitospäivää vietetään on torstai ja se ilta sisälsikin paljon paljon paljon syömistä isäntäperheen ja heidän sukulaisten seurassa sekä seuraava päivä (Black Friday) paljon paljon shoppailua kauppojen super halvoissa alennusmyynneissä.

Kuvien kertomana mun kulunu viikko on sisältäny..
1, 2 Frozen leffan 3D:nä leffateatterissa.
1 Juttelua suomityttöjen kans skype-facetime yhdistelyllä 2 sekä skypettelyä Suomen puolelle 
1 Ensimmäisen takkatulen.. 2  ja jouluvalot 
1, 2 Maailman parasta fiilistä siitä, että tietää tehneensä jotain hyvää muitten eteen!
1, 2 Pikasen valmistautumisen Thanksgiving dinnerille.
1, 2 Oppitunnin nimeltä katso ja opi miten valmistetaan amerikkalainen kalkkuna ;D
1 Omena- ja kurpitsapiirakoita 2 ja tietysti Thanksgiving dinnerin.
Paljon nauramista hyvässä seurassa!!!
1, 2 Aikasen aamu heräämisen Black Friday ostoksille.
Väenpaljouden ihmettelyä...
1 ..ja ehkä jopa ymmärtämistä
1 Shoppailua ennen Black Friday:ta 2 ja lisää vielä Black Fridayna

2013/11/26

Carving pumpkins

Halloween oli ja meni, mutta eipä haittaa, koska siitä huolimatta voidaan ottaa pieni kurkistus ajassa taaksepäin. Oon jo joskus pienempänä kaivertanu oman halloween kurpitsan, kun oltiin moikkaamassa serkkuja Californiassa halloweenin aikaan - mitä luultavimmin pienellä ellei jopa vähän suuremmallakin avustuksella se kurpitsa saatiin valmiiksi. Tällä kertaa sain tehä kaiken ite aina alusta loppuun saakka ja uskokaa tai älkää ton tekemiseen meni melkeen kaks kokonaista tuntia.. Ei siis ollu ihan niin helppoa ja yksinkertaista miltä se näyttää, mutta tuli taas koettua yks amerikkalainen perinne lisää, eikä noitten lopputuloskaan niin täysin epätoivoselta näyttäny :D

2013/11/13

Puhelimen kätköistä..

Päätin ajankuluks selata läpi puhelimen vanhoja kuvia ja mukaan mahtu monen monta kuvaa, jotka on otettu tän kolmen kuukauden aikana, mutta en oo vaan koskaan tullu niit tänne puolelle julkasemaan (lukuunottamatta muutamaa yksilöä, joiden alkuperä on lähtösin kamerasta). Tosin yks syy voi olla siinä, etten oo kovin innostunut näist kännykkäkuvapostauksit ja sen takia ne onkin saanu pysyy puhelimen kätköissä. Suuresta vastustuksesta huolimatta päätin tulla lisäämään kuvia sellasista tapahtumista, joista mulla ei oo muuta kuvamatskua, kun just nä kyseiset kännykkäkuvat... Kolme kuukautta on kulunu ihan hirmu nopeesti enkä oo aina perillä millon tuli tehtyä ja nähtyä mitäkin, joten siistä syystä näillä kuvillakaan ei oo sen kummosempaa tapahtumajärjestystä. But now I have to say goodbye so see ya next time!
1, 2, 3, 4 Throwback ihanaan New Yorkiin!!

1, 2 Disneyland 3 Huntington beach 4 Host family sukua

1 Juustokakkuu 2 Selfie 3, 4 Norjalainen illallinen norja vaihtareitten kans

1 Carving pumpkin 2 Trick or treat 3, 4 Happy Halloween

1 Meijän kaverin lemmikki 2 Lemppari starbucks 3 Host pikkuveli 4 Host isoveljen ja hänen tyttöystävän koiranpentu

1 Minigolffii kavereitten kans 23 Smash burger ja subway part. 25625 4 Ja taas kerran leffassa

1, 2 Futiksen senior night 3 Our soccer team!!!