2013/07/25

First one

Vau! Täällä sitä taas ollaan tällä puolen blogimaailmaa, vaikka en oottanu tässä ihan näin käyvän. Kuitenkin lähenevä vaihtovuosi sai mun ajatukset uuteen uskoon, josta sainkin innostuksen vaihtariblogin pitämistä kohtaan sekä palan halusta saada kirjottaa mun kuulumisista ja arjen pikkuaskareista maailman toiselta puolen. Ennen kaikkea blogin pystyttämisen taustalla on mulle tärkeitä henkilöitä; perhe, sukulaiset sekä kaverit, joita varten mä tätä kirjotan. Näin kotiväkikin pysyy hieman ajan tasalla mitä mulle kuuluu.
Kuten jo mainitsinkin vaihtovuosi on ihan oven takana. Enää 21 päivää aikaa nauttia Suomessa olosta ja sitten tää tyttö ottaa suunnan New Yorkin kautta Las Vegasiin. Kyseistä päivää on ootettu pitkään ja ajatukset vaihtoon lähdöstä onkin heitelleet aikalailla laidasta laitaan sinä aikana. Ovatpa mun fiilikset olleet sitten mitä tahansa, niin niistä huolimatta en oo hetkeäkään katunu, että päätin lähteä. Enkä usko maisemanvaihdoksesta mitään haittaakaan olevan, vaan juuri päinvastoin palaan kotiin monta kokemusta rikkaampana. Helppoa se ei tule olemaan, voin allekirjoittaa sen jo nyt, mutta varmasti joka hetken arvoista. 
Vaikka kaikki alkaa olla mallillaan ja lähtöön on kolme viikkoa silti tuntuu, että aika alkaa loppua kesken ja monta juttua ois vielä tekemättä. No onneks asia ei oo näin!! Oon kerrankin ollu ajoissa liikkeellä ja lähes kaikki tarvittavat jutut lähtöä varten on hoidettu. Tästä voin kiittää super aikasin tullutta sijotustietoa, joka on helpottanu mm. tuliaisten ostossa ja pakkaamisen suunnittelussa. Voi sitä riemun ja hämmennyksen määrää, mitä se päivä piti sisällään, kun sain noi tiedot. Siitä lähtien oonkin ollu yhteyksissä mun tulevaan isäntäperheeseen facebookin välityksellä ja en vois onnekkaampi perheen suhteen olla. Jotten kuitenkaan kaikkea paljasta heti tähän alkuun, palailen myöhemmin kertomaan enemmän koko vaihtoprosessista ja kaiken muun, mitä tuleva vuosi tulee pitämään sisällään selviää teille tietysti vain seurailemalla blogia ;) Nyt lähden viettämään iltaa mun ihaninen ystävien seuraan, joten heipat seuraavaan kertaan saakka!

16 comments:

  1. Oot kyllä ihan super kaunis!!! :)

    elisa-in-usa.blogspot.com

    ReplyDelete
  2. Löysin sun blogin between space-blogin kautta ja liityin oitis lukijaksi, vaikuttaa niin mielenkiintoselta ja ihanalta blogilta! Samoin sinä, oot ihan hullun kaunis :) innolla jään oottelemaan päivityksiä sun vaihtarivuodesta!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi ihana kuulla ja kiitos paljon !!:)

      Delete
  3. oi miten ihana blogi sulla :)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!:) Itekki tykkään ulkoasusta ja siitä kiitos kuuluu Julialle!

      Delete
  4. Ui jumpe, löysin sun blogin between space-blogin kautta ja ihastuin samantien! iityin lukijaks!:-) innolla uusia postauksia odotellessa!

    http://emmiinakurki.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oiku kiva kuulla ja ootankin jo kovin et pääsisin postaamaan ite USA:n puolelta!!:)

      Delete
  5. Tosi mielenkiintonen blogi, pakko jäädä lukemaan :)!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi kiva juttu jos tykkäät !:)

      Delete
  6. Tosi ihana blogi! Millä kameralla kuvaat ja objektiivilla, kuvat on tosi hienoja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon :-) Canon EOS 650D ja objektiivina Canon EFS 18-135mm!!

      Delete
  7. upee blogi sulla, mahtava ulkoasu ja oot tosi kaunis! uus lukija :-)

    tuuliemiliaa.blogspot.fi

    ReplyDelete
  8. Ihana blogi (: Mäkin löysin tän Julian blogin kautta! Upeita kuvia, onks tossa sun kamerassa muuten se automaattinen videotarkennus?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos !:-) Ja joo on siinä, mut en tosin oo viel testannu koko videotoimintoo :D

      Delete

Thanks for leaving your comment :-)