2014/04/23

ALOHA!

Edellisviikko ja sen tuomat uudet tuttavuudet, kokemukset, ruokakokeilut, kieli ja kulttuuri sekä monet muut aisat kuuluvat nyt vaihtovuoden ihanien kokemuksien luetteloon. Viimiset pari vuotta on varmasti kulunu niin, etteikö hetkenä tai toisena mielessä olisi kutkuttanut ajatus päästä viettämään elämysrikas viikko Havaijilla. Ei se mikään jokapäiväinen puheenaihe ollut, mutta ei siitä koskaan tullu luovuttuakaan. Niin uskomattomalta kun se tuntuukin, vietin vaihtovuoden tai miksei jopa yhden elämäni parhaimmista viikoista havaijin omalaatuisen kulttuurin parissa. Matkaan en lähtenyt ihan yksinäni, vaan sain jakaa tän huippuihanan kokemuksen yhden mun parhaimman ystävän kanssa, eikä unohdeta niitä lukuisia uusia tuttavuuksia, joihin tuli tutustuttua kyseisen viikon aikana.

Havaiji ei ollut ihan niin lähellä, mitä olin mielessä kuvitellut. Lisätunteja koneessa kertyi mukavat kolme tuntia niiden odotettujen kolmen tunnin lisäki ja tälläiselle lentokoneita kammoksuvalle kyseinen uutinen ei kuulostanut liian hyvältä. En tosin tiiä ketä pitäisi kiittää siitä, että mulle on suotu ihan mahdottoman hyvät unenlahjat, jonka takia matka taittu mun osalta oikein hyvin nukkuessa.
Tää pieni ja eläväinen Honolulun kaupunki vallotti meijän leiriläisten sydämet ihan täysin!! Eikä ihme, sillä havaijin kulttuuri huokuaa hyväntuulista energiaa joka suunnasta. Kauniin sininen meri, vihertävät puut, värikkäät kukkaset, ruoho, tuore ananas, kookos ja monet muut troppiset hajut saivat hajunystyrät koholle sekä turvalliselta tuntuvan kaupungin ilmapiiri sen katuja tallustelevan hyvälle tuulelle.
Toivottavasti kuvat on osanneet puhua puolestaan, mutta vielä näin sanojen saattelemana: ensimmäinen kunnollinen leiripäivä vietettiin läheisellä biitsillä opetellen surffaamaan, tutustuen muihin leiriläisiin ja ihan vain nauttien kauniin aurinkoisesta päivästä.

2014/04/09

Los Angeles

Musiikkia, pitkiä automatkoja, starbuckseja, subway, pienet kiemurtelevat mäen rinteet, hollywood sign, aurinko, näköalat, walk of fame, turismin paljous, kiireinen liikenne, slummi alueet, staple center, smash burger, jääkiekko, nhl, anaheim ducks, la kings, jännitystä, huonoa tuuria, suomalaiin törmäämistä, fiilistelyä, naureskelua, hyvää mieltä.