2014/04/23

ALOHA!

Edellisviikko ja sen tuomat uudet tuttavuudet, kokemukset, ruokakokeilut, kieli ja kulttuuri sekä monet muut aisat kuuluvat nyt vaihtovuoden ihanien kokemuksien luetteloon. Viimiset pari vuotta on varmasti kulunu niin, etteikö hetkenä tai toisena mielessä olisi kutkuttanut ajatus päästä viettämään elämysrikas viikko Havaijilla. Ei se mikään jokapäiväinen puheenaihe ollut, mutta ei siitä koskaan tullu luovuttuakaan. Niin uskomattomalta kun se tuntuukin, vietin vaihtovuoden tai miksei jopa yhden elämäni parhaimmista viikoista havaijin omalaatuisen kulttuurin parissa. Matkaan en lähtenyt ihan yksinäni, vaan sain jakaa tän huippuihanan kokemuksen yhden mun parhaimman ystävän kanssa, eikä unohdeta niitä lukuisia uusia tuttavuuksia, joihin tuli tutustuttua kyseisen viikon aikana.

Havaiji ei ollut ihan niin lähellä, mitä olin mielessä kuvitellut. Lisätunteja koneessa kertyi mukavat kolme tuntia niiden odotettujen kolmen tunnin lisäki ja tälläiselle lentokoneita kammoksuvalle kyseinen uutinen ei kuulostanut liian hyvältä. En tosin tiiä ketä pitäisi kiittää siitä, että mulle on suotu ihan mahdottoman hyvät unenlahjat, jonka takia matka taittu mun osalta oikein hyvin nukkuessa.
Tää pieni ja eläväinen Honolulun kaupunki vallotti meijän leiriläisten sydämet ihan täysin!! Eikä ihme, sillä havaijin kulttuuri huokuaa hyväntuulista energiaa joka suunnasta. Kauniin sininen meri, vihertävät puut, värikkäät kukkaset, ruoho, tuore ananas, kookos ja monet muut troppiset hajut saivat hajunystyrät koholle sekä turvalliselta tuntuvan kaupungin ilmapiiri sen katuja tallustelevan hyvälle tuulelle.
Toivottavasti kuvat on osanneet puhua puolestaan, mutta vielä näin sanojen saattelemana: ensimmäinen kunnollinen leiripäivä vietettiin läheisellä biitsillä opetellen surffaamaan, tutustuen muihin leiriläisiin ja ihan vain nauttien kauniin aurinkoisesta päivästä.

6 comments:

  1. annat elämästäsi todella pintapuolisen käsitteen tänne blogiin. jotkut saavat helposti kuvan että vaihto-oppilaan elämä on kuin ruusuilla tanssimista vaikka uskon että sullakin on niitä huonoja hetkiä

    ReplyDelete
    Replies
    1. En oo koskaan aatellu tehä tästä blogista mitään syvällistä päiväkirjaa. Kerron paljon mielummin kivoista kokemuksista, mitä oon vuoden aikana kokenut, koska niitä on paljon kivempi lukea. Sen pohjalta mä lähin tän blogin perustamaankin kotiväen luettavaksi ja sillä linjalla myös jatketaan. En tiiä kuka edes haluu kirjottaa julki niitä huonon päivän juttuja, kun ei niistä tuu kun huonolle tuulelle? Ne ei valitettavasti vaan kuulu tänne blogin sisältöön mitenkään yksityiskohtasesti selitettynä. Harmi myös, jos saat vaihtarielämästä ruususen kuvan, koska sitä se ei ole ja oon siitä täällä myös maininnukki. Enkä usko, että oon ainut vaihtari, jonka blogi on pelkkää pintaraapasua meijän elämästä. Pitää muistaa, että jokainen ihminen on erilainen ja 'valittamisen' sijaan tykkään ite henkilökohtasesti keskittyy niihin hyviin asioihin ja iloita niistä (sekä myös kirjoittaa). Mä kyllä nään sun pointin sekä mitä haet takaa ja toivottavasti sä näät myös mun kannan tähän asiaan. Tuun vielä varmasti kirjottamaan pitkän puhtaan tekstin koko vuodesta, johon kokoon kaikkia päälimmäisiä aatteita niin hyvistä kuin huonoista jutuista, mutta täällä ei vaan tahtois käyttää aikaa sellaseen varsinkaan kun sitä ei oo enään niin paljon edes jäljellä :)

      Delete
  2. Ooi näyttääpä ihanalta<3 Mun mielestä sun blogi on just hyvä tällaisena!
    Oisin tosi kiitollinen jos kertoisit mikä kamera sulla on ja ootko ollut tyytyväinen?:) kuvat ainakin on onnistuneen näköisiä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se oli ihan mielettömän ihana paikka ja kiitoksia paljon <3 Käytän olympusksen pen mini e-pm2 ja oon tykänny siitä tosi tosi paljon! Helppo kuljettaa mukana ja kuvien laatu on riittävä :-)

      Delete
  3. Aivan ihana blogi, alan todellakin seuraamaan! Niin ihania kuvia:-)

    http://createthedreamm.blogspot.fi/

    ReplyDelete

Thanks for leaving your comment :-)